Paluu voittojen tielle Pallomyllyssä
Julkaistu: 23.05.2018 00.00

Paluu voittojen tielle Pallomyllyssä

PPV:n Edustusjoukkue lähti kahden tappion ärsyttämänä haastamaan tiistaina sarjan kärkijoukkuetta Colo-Colo/Blancoa, joka ei ollut hävinnyt yhtäkään ottelua. Kaksi tappiota ja kova vastus saivat PPV:n näyttämään parastaan: paluu voittojen tielle tuli vakuuttavan 5–1-voiton myötä.

Pajamäen punaisten kaksi edellistä ottelua olivat päättyneet niukkoihin tappioihin: 4–5 ja 0–1.

Tiistaina Pallomyllyssä Colo-Colo/Blancoa vastaan PPV karkasi 2–0-johtoon Rasmuksen ja Johanin maaleilla. Colo-Colo/Blanco esitteli useampaankin otteeseen vaarallista hyökkäyspeliään, mutta PPV:n puolustus ja maalilla erinomaisesti torjunut Olli-Pekka estivät suurimman osan vastustajan maalintekoaikeista.

Vastustaja kipusi kuitenkin maalin päähän 2–1:een toisella jaksolla, mutta sen jälkeen alkoi PPV:n show. Vastustajan puolustus oli ottelun tiimellyksessä ilmeisesti sen verran väsähtänyt, että PPV murtautui yhä useammin ottelun edetessä loistaviin maalipaikkoihin.

Maaliverkot heiluivat ottelun lopussa vielä peräti kolme kertaa. Olli, Anton ja toistamiseen Rasmus osuivat maalipuiden väliin ja näin PPV kartutti pistepottiaan kolmella pisteellä. Viiden ottelun jälkeen PPV:llä on yhdeksän sarjapistettä ja sarjataulukossa joukkue on hyvän iskuetäisyyden päässä kärjestä.

PPV:n Edustusjoukkueen kausi jatkuu keskiviikkona 30.5 kello 18:00 Pitäjänmäen tekonurmella. Tervetuloa seuraamaan nuoren ja taitavan joukkueen otteita!


Seuran uusimmat