PPV:n tilinpäätös vuodelta 2017 valmistunut
28.3.2018 11:40 Toimiston tiedotteet / Pääsivusto

Yleensä näin alkuvuoden aikana niin yrityksissä kuin yhdistyksissä valmistuu edellisen vuoden tilinpäätös, joka kertoo muun muassa harjoitetun toiminnan tulot ja menot sekä varallisuusaseman. PPV:n tapauksessa tulot ja menot tarkoittavat lähinnä jäsentemme jalkapalloharrastuksen mahdollistamiseksi maksettuja kuluja ja miten nämä kulut on rahoitettu eli mistä rahat on hankittu.

Toimintamme laajuus euroilla mitattuna on noin 150 000 € eli sen verran vuoden 2017 kokonaiskulumme olivat (yhteenveto seuran ja joukkueiden tileistä). Tästä summasta vajaat puolet, reilut 60 000 € käytetään harjoituskenttien vuokriin eli muun muassa Pajamäen kuplahallista maksettavaan käyttömaksuun. Seuraavaksi suurimmat kuluryhmät ovat eri sarjojen ja turnausten osanottomaksut sekä varusteisiin käytetty raha, molempien kulu viime vuodelta oli reilut 20 000 €. Seuran hallinnon pyörittämiseen kuluu vuodessa alle 10 000 €, suurimpina kuluina ulkoistettu kirjanpito, ppv.fi sivujen käyttömaksut ja pankkitileistä perityt käyttömaksut.

Toiminnan rahoittaminen eli seuran tulot koostuvat pääosin jäseniltä ja jäsenten vanhemmilta kerättävistä kausi- ja jäsenmaksuista. Näitä kerättiin vuoden 2017 aikana noin 110 000 €. Tärkeä osa rahoitusta on myös kaupungilta saatava toiminta-avustus, jota viime vuoden osalta saimme noin 20 000 €. Summa perustuu toiminnan laajuuteen, jäsenten määrään ja edellisenä vuonna maksettuihin kenttävuokriin. Muita tulonlähteitä ovat mm. ilmoitus- ja mainostulot sekä PPV:lle allokoitu, mutta muille seuroille myydyt Pajamäen hallin vuorot (eli ne, jotka muutoin jäisi kokonaan käyttämättä).

Taseen loppusumma on noin 50 000 €, joka koostuu pääosin seuran ja joukkueiden tileillä olevista rahavaroista. Talouden tila on hyvä – seura on velaton, mitä voidaan pitää hyvänä tavoitteena myös jatkossa.

Seuran maksamat, isoimmat kustannukset v. 2017 ovat:

  • Osallistumismaksut (piirisarja ja peli-illat)
  • Erotuomarimaksut (aikuisjoukkueet)
  • Varusteet (pelipaidat ja -sukat)
  • Viirit
  • Jäsenmaksut (esim. Helsingin piiri)
  • Varaston vuoka
  • Kirjanpito ja pankkimaksut
  • Koulutukset (Valmentajat, huoltajat ja rahastonhoitajat)
  • Kenttävuokrat (tuki joukkueille esim. huhti-, kesä-, heinä- ja lokakuussa v.2017)

   
Lisää uutisia
Pajamäen Pallo-Veikot Ry
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat