B-juniorit pokaalin kanssa kotiin!
Julkaistu: 06.04.2019 00.00

B-juniorit pokaalin kanssa kotiin!

PPV:n B-juniorit kävivät nappaamassa turnauspöydän komeimman pokaalin tappiottomalla pelillä Ponnistuksen yksipäiväisessä miniturnauksessa Väinö Tannerin kentällä Helsingissä.

Turnausaamun ensimmäinen peli, kuten myös päivän kaikki muutkin pelit pelattiin upeassa kevätsäässä turnausisäntä Ponnistusta vastaan. Turnausisäntä oli tällä kertaa vieraskorea ja olimmehan mekin hyviä, vaikka aamun ensimmäiset pelit ovat perinteisesti olleet joukkueelle vaikeita. PPV vei pelin 0-2 ja molemmat maalimme viimeisteli Eero Koskenvesa.

Toinen peli Espoo United’ia vastaan olikin jo hankalampi tapaus ja pisteet tuntuivat karkaavan käsistä Espoon siirryttyä 27 minuutilla jo 0-2 johtoon. Jälleen saimme kuitenkin muistutuksen siitä, että kannattaa aina pelata peli loppuun asti. Pelin kahden viimeisen minuutin aikana nousimme tasoihin Ilari Laitisen hienojen yksilösuoritusten jälkeen. Pisteiden tasaus lopputuloksella 2-2 oli siis hyvä suoritus.

Kolmanteen peliin asettui vastaan meille ennestään tuntematon FC Kapina Mäntsälästä. Pelin 26 minuutilla vastustaja siirtyi 0-1 johtoon erittäin epäselvän tilanteessa, jonka tuomari myöhemmin itsekin myönsi tuomarivirheeksi. Samaisessa tilanteessa Eppu Riikonen sai punaisen kortin, joten joukkue joutui jahtaamaan tasoitusta vajaalla. Joukkue sisuuntui vastustajan maalista niin paljon, että tasoituksen tekemiseen ei montaa minuuttia mennyt: peliä pelattu 30 minuuttia kun Diar Hasan tasoitti upealla vedolla tilanteeksi 1-1. Samoilla lukemilla mentiin loppuun asti ja pistejakoon.

Pitkän päivän viimeisessä pelissä vastustajana KoiPS. KoiPsin takki oli ilmeisesti pitkän päivän aikana päässyt pahasti tyhjentymään, sillä peli oli täysin meidän hallussamme. Selkeästä hallinnasta kertoo myös loppunumerot 9-0. Ei mitään epäselvää! Maalintekijöinä kunnostautuivat Eero Koskenvesa 4, Henri Suikki 2, Hayder Zeyad 1, Juuso Mikkola 1 ja Luukas Pitkänen 1.

Tappioton sarjamme ei vielä taannut turnausvoittoa, vaan jouduimme odottelemaan vielä viimeisen pelin päättymistä. Siinä meille teki palveluksen Ponnistus voittamalla Espoo United’in 2-0. Kiitos isännille. Meillä siis turnauksen ainoana joukkueena tappioton sarja ja näin ollen turnausvoitto. Hyvä kundit! Loistavaa työtä.

Pokaali tulisi siis Pajamäkeen ja tsempparipalkinto loistavasti pelanneelle maalivahdillemme Eetu Tuohinolle. Kaksi nollapeliä on aina hyvä suoritus! Koko joukkuetta voi kiittää loistavasta asenteesta ja peräänantamattomuudesta. Pelaaminen Haapaniemen kapealla ja lyhyellä kentällä aiheutti kolhuja lähes joka pelaajalle, mutta jokainen halusi kuitenkin tehdä parhaansa joukkueen eteen. Ihailtavaa uhrautumista. On nämä kaikki aivan huikeita kundeja.

Seuran uusimmat