P06-07/valkoisen piirisarja käyntiin voitolla
Julkaistu: 03.04.2019 00.00

P06-07/valkoisen piirisarja käyntiin voitolla

PPV P06-07/valkoinen aloitti keskiviikkoiltana piirisarjan uuden vastustajan vieraana. Nelossarjan yhteislohko Uudenmaan piirin kanssa tuottaa niinkin eksoottisia vastustajia kuin tämän illan Honka/Keltainen. Espoolaiset isännöivät poikiamme ennakkotietojen vastaisesti Tapiolan Urheilupuiston tekonurmella, kun Tapion kenttää ei ollut saatu pelikuntoon.

Kauden ensimmäisen pelin jännitys näkyi Hongan otteissa enemmän, ja heti alkuminuuteilla PPV:n hyvä hyökkäyspään prässi tuotti johto-osuman isäntien oman maalin kautta. PPV:llä oli avausjaksolla muutama muukin hyvä maalintekopaikka, mutta tauolle mentiin lukemissa 0-1.

Toisen jakson kuudennella minuutilla Timppa näki erinomaisesti maalivahdin sijoittuneen kauas maalistaan, ja mainio kaukolaukaus yllätti veskarin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Ukon antaman vaparin jälkitilanteesta Timppa pääsi laukomaan jo toisen maalinsa ja kuvitteelliselle tulostaululle syttyivät ratkaisevan tuntuiset lukemat 0-3. Viimeisen kympin aikana espoolaiset vielä kaunistelivat lukemia parilla maalilla, mutta niiden välissä Robin viimeisteli PPV:n neljännen osuman. Loppputulos oli näin ollen 2-4 ja PPV sai mukavan alun kauden piirisarjaan.

Ottelun jälkeisessä yhteenvedossa valmentaja Heikki kehui pelin taistelevaa yleisilmettä. Toisella jaksolla hyökkäyspäässä alkoi löytyä jo paremmin leveyttä, mikä helpotti pelinrakentelua. Viirillä palkittiin tapansa mukaan eleettömän tehokkaasti puolustuksessa uurastanut Patrik, mutta kaikki pojat saavat olla tyytyväisiä kauden avaukseen. Punaiset aloittavat oman piirisarjansa ensi viikon lauantaina, toivottavasti yhtä iloisella peli-ilmeellä!

Seuran uusimmat