8
KES
14.20
P2008, Turnaukset

PPV - Tammeka Cup  

Viro, Tartu

Turnausmatka Viron Tarttoon

PPV:n 2008 syntyneet pojat kävivät turnausreissulla Viron Tartossa Tammeka Cupissa. Epäonnekkaiden sattumien summana osallistuimme 13 pelaajalla kahteen eri sarjaan, joissa pelattiin 7v7. Lauantaina pojat pelasivat yhteensä 8 ottelua ja sunnuntaina 3. Järjestäjien joustavuudella ja pelaajien venymisellä selvisimme tästä urakasta kuitenkin kunnialla ja todella vähällä valituksella peliajan vähyydestä!

Joukkueiden kokoonpano eli hieman turnauksen aikana, mutta periaatteessa pelasimme yhdellä joukkueella A-turnausta ja toisella B-turnausta, joka oli tasoltaan hieman helpompi ja suunnattu 07-08 syntyneille pojille. Tasoerot vastustavien joukkueiden kesken olivat melkoisia, sillä esimerkiksi lauantain ensimmäisen ottelun voitimme 10:1 ja ajattelimme hetken olevamme voittamattomia, kunnes vastaan tuli viime vuoden voittaja joukkue JK Merkuur ja rökitti meidät 14:0.

Matka oli kaikin puolin onnistunut, pienistä kun ei ! Nyt kun olemme harjoitellet pari Viron reissua, saattaisi ehkä olla aika suunnata kauemmaksi kalaan, Barcelonaan tai Malagaan?


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista