7
TOU
20.40
Edustus, Kutonen

FC Spede - PPV PPV   1 - 0

Tapuli TN

Edustusjoukkueelle kauden avaustappio

Kahdella runsasmaalisella voitolla kautensa avannut PPV:n Edustusjoukkue kärsi maanantaina kauden ensimmäisen tappionsa. Lohkon kärkijoukkue FC Spede oli tiukan taistelun jälkeen parempi 1–0-lukemin Tapulin tekonurmella.

Edustusjoukkueen kauden kaksi ensimmäistä peliä päättyivät selviin PPV:n voittoihin: HePu/Pala kaatui peräti 7–1 ja Gnistan/Roots 6–2.

FC Spedeä vastaan PPV joutui 19 peliminuutin jälkeen tappioasemaan, kun vastustaja onnistui maalinteossa kulmapotkun jälkeen. Lisää vaikeuksia oli tiedossa PPV:lle, kun toisen puoliajan alussa maalivahdille Olli-Pekalle tuomittiin punainen kortti ja joukkue joutui pelaamaan yhden vajaalla.

PPV ei tästä lannistunut, vaan otti vajaamiehisenäkin pallon ja pelin kontrolliinsa. Tiiviisti koko ottelun puolustanut FC Spede ei kuitenkaan antanut yhtään ylimääräistä tilaa, ja siten parhaille maalintekosektoreille murtautuminen oli haastavaa. Loppuminuuteilla PPV loi hyvän paineen vastustajan puolustusalueelle, mutta viimeistely jäi uupumaan.

Kolmen ottelun jälkeen PPV:llä on kasassa Helsingin Kutosen ykköslohkossa kaksi voittoa ja kuusi pistettä. Tehtyjä maaleja on 13 ja päästettyjä 4.

PPV:n Edustusjoukkueen kausi jatkuu tiistaina 15. toukokuuta klo 20:40 Talin tekonurmella, jossa vastassa on FC POHU/Regents.


Tilastot
FC Spede

1 - 0

(1-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista