Edustusjoukkueelle kauden kuudes voitto murskalukemin
Julkaistu: 03.08.2018 00.00

Edustusjoukkueelle kauden kuudes voitto murskalukemin

PPV vankisti asemiaan lohkonsa kärkitaistelussa 7–1-voitolla. Rasmus Sievers tykitti peräti kuusi maalia.

PPV:n Edustusjoukkue avasi syyskautensa Kutosen ykköslohkossa sarjan häntäpäähän jämähtänyttä Ruilaa vastaan. Vastustajalle ei armopaloja annettu, kun punaiset latoivat seitsemän maalia ja murskasi vastustajan 7–1.

Peli oli muutamia Ruilan vastaiskuja lukuunottamatta vahvasti PPV:n dominointia. Hyökkäyksiä rakenneltiin juonikkaasti ja monipuolisesti, eikä vastustaja pysynyt nopeiden ja taitavien punapaitojen perässä.

Maalinteon aloitti Joonas Arnberg kovalla laukauksella vapaapotkusta. Sen jäkeen alkoi kuitenkin Rasmus Sieversin maalitehtailu. Kaikki loput kuusi maalia Ruilan verkkoon syntyi Rasmuksen jalasta, viisi niistä toisella jaksolla.

Varsin komeita maaleja oli joukossa. 5–0 osuma oli ehkä näyttävin, kun Rasmus laukoi millintarkasti pallon oikeaan yläkulmaan.


Rasmuksen illan neljäs osuma painui kauniisti aivan yläkulmaan.

Taidokas oli myös 6–0-maali, jossa Tony Simi jatkoi korkean syötön kantapäällä Rasmukselle vauhtiin, eikä tämä erehtynyt tälläkään kertaa.

Rasmus siirtyi koko Helsingin Kutosen maalipörssin kärkeen 16 osumallaan.

Voitto toi PPV:n jo kolmen pisteen päähän Kutosen ykköslohkon kärkipaikasta. Suora nousupaikka on enää kahden pisteen päässä. Syyskaudella on siis peleissä panosta, kun punaiset taistelevat sarjanoususta.

PPV:n seuraava ottelu on keskiviikkona 8. elokuuta kello 18 Pitäjänmäen tekonurmella. Tervetuloa seuraamaan PPV:n otteita!

Seuran uusimmat