Nyt syynätään nyyaa futaria!
Julkaistu: 02.12.2018 00.00

Nyt syynätään nyyaa futaria!

PPV:n 03-syntyneiden kausi 2018-19 on alkanut ja sitä myöten joukkue on muuttunut B-junioreiksi. Huimaa! Tämä on joukkueen 11. kausi ja edelleen joukkueessa löytyy jo ensimmäisestä kaudesta mukana olleita, mutta mikä hienointa myös ensimmäisen kautensa joukkueessa päättäneitä.

Uutta verta joukkueeseen kuitenkin vielä mahtuu. Kuten sanottua: tule meille, meille on helppo tulla! Se ei voisi enempää pitää paikkaansa. Joukkueessa on hyvä henki ja joukkuetta ovat jo pitkään luotsanneet kokeneet ja koulutetut valmentajat Petri Riikonen ja Riikka Rantakari. Juurikaan paremmissa käsissä joukkue ei siis voisi olla. Nämä valmentajat tuntevat pelaajansa ja pelaajat voivat tuntea kuuluvansa ryhmään josta ei siirrellä kesken kauden toisiin joukkueisiin. Ryhmä on tiivis kollektiivi, jota on kuitenkin helppo lähestyä ja tuntea nopeasti kuuluvansa tähän hienoon ryhmään.

Joukkue pelasi päättyneellä ensin P15/Kolmosessa, jonka jälkeen nousi P15/Kakkoseen jossa sijoittui kauden päätteeksi kymmenen joukkueen lohkossa seitsemänneksi kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä. Alkaneella kaudella joukkue tulee aloittamaan piirisarjan P17/Kolmosessa. Turnauksista kalenteriin mahtuu ainakin Helsinki Cup 2019.

Joukkue harjoittelee pääasiassa Pajamäen tekonurmella ja talvikaudella kuplahallissa. Joitakin ison kentän vuoroja käytämme myös lähialueilla Pitäjänmäessä ja Lassilassa.

Joukkueen treeneihin voivat tulla näyttäytymän 01-04 -syntyneet pelaajat. Ota yhteyttä ensin Petriin tai Riikkaan, niin sovitaan tarkemmin – yhteystiedot täältä!

Seuran uusimmat