P10:n Hesacup jatkui voitokkaana!
11.7.2019 21:08 Uutiset / P2010

PPV:n hallintaa molemmissa kenttäpäädyissä, niin maassa kuin ilmassa!

Hesacupin toisena pelipäivänä, torstaina 11.7.2019, PPV:n ”kymppipoikia” vastaan asettui kovaksi huhuttu Kauniaisten ylpeys GrIFK/Wrexham. PPV oli selvästi tehnyt vastustajan scouttauksen ja peliä edeltävät mielikuvaharjoitteet Grania huolellisemmin, koska edellisen päivän veroinen punainen pyörremyrsky jatkoi tuhojensa tekemistä alkuvihellyksestä lähtien. Tällä kertaa PPV oli erityisen terävä maalinedustan tilanteissa molemmissa päädyissä. Hyökkäyksessä tilanteet viimeisteltiin jäätävällä itsevarmuudella ja puolustuksessa maalivahtia autettiin vetoja blokaten ja irtopallot reunoille raivaten. Tuomarin muistivihkosta meinasikin rivit loppua kesken, kun peli päättyi lopulta PPV:lle 9-3.

Toisessa pelissä PPV kohtasi EPS:n Ninjat. Kuten arvata saattaa, edellisistä peleistä tuttu meno jatkui jälleen. Nyt tosin pelin tempo oli hieman rauhallisempi, mutta lujaa mentiin silti kentän päästä toiseen. Liekö 2,5 tunnin tauko pelien välissä hieman rauhoittanut menoa, koska tauollahan ei tietenkään ehditty lepäämään, vaan pelaajat käyttivät sen tutustumalla Käpylän ”Love the Ball Centerin” tarjoamaan karnevaalihenkiseen aktiviteettipläjäykseen. Hyvin silti koko porukalla riitti energiaa riisua Ninjaryhmä aseista ja iskeä 6-1 loppulukemiin oikeuttaneet maalit varmoin ottein.


PPV hallitsi ilmatilaa kentän molemmissa päädyissä.


Maaleja tehtailtiin kaikin tavoin, tällä kertaa myös rankkarista. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, Granin maalivahti oli oikeaoppisesti toinen jalka maaliviivan päällä laukauksen lähtiessä, eikä VAR-tarkistusta jouduttu tällä kertaa käyttämään.



   
Lisää uutisia
Pajamäen Pallo-Veikot Ry
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat